Katselin eilen vanhoja koneella olevia päiväkirjamerkintöjä, kun tämä sattui silmään. Aika hupaisa tapaus. En muista koko jutusta mitään, mutta onneksi tallensin sen jälkipolville. Muistan Tuomaksen lapsena, jolle kaikki oli hyvin vakavaa. Häntä oli helppo kiusata sen takia. Sori vaan, Tuomas.

Tapahtuma-aikana olin 13, Tuomas taas 8. Huomaa myös pikkuvanha kerrontatyyli.

28.7.1993

-Nyt saa riittää! karjui Tuomas. –Minä saan AINA laittaa ovet kiinni kaikkien jälkeen!

Närkästyin tästä, sillä jo parin kuukauden ajan minusta on tuntunut, että kaikki muut paitsi minä jättävät oven perässään auki. MYÖS Tuomas. Tietenkin on hyvin vaikeaa saada ovi täysin kiinni silloin, kun se ei ole lukossa (tarkoitan tällä lähinnä ulko-ovea), mutta se hermostuttaa minua sanomattomasti.

-Ei ole totta, sanoin. –Minä olen monesti joutunut laittamaan oven kiinni sinunkin jäljestäsi!

-Vai niin! Tuomas tulistui. –Varmasti minä laitan aina oven kiinni! Sinä jätät sen monta kertaa auki!

-Tarkkaillaan kolmen kuukauden ajan, kuinka monta kertaa kukin jättää oven auki, ehotti mustikoita siivoava äiti. –Tehdään listä ja merkitään oven auki jättämiset rastilla.

-Hyvä on! huusi Tuomas. –Ja kolmen kuukauden päästä stiten katotaan, kuka se on!

-Voit yllättyä tuloksesta, sanoin.

Tuomas kirjoitti kaikkien nimet paperille ja otti sen käteensä.

-Nyt minä sitten vahin, miten monta kertaa kukin jättää oven auki! hän sanoi.

Se ei tietenkään olisi kaiken aikaa mahdollista. Selitettyämme tämän Tuomakselle hän laittoi listan sinitarralla kiinni seinään ja kynän kiinni sen yläpuolelle. Juhollekin selitettiin tämä uusi systeemi, ja lähdin pukeutumaan.

Olin lähdössä kirjastoon tuntia myöhemmin. Tuomas vaani listan vieressä, valmiina pistämään rastin nimeni kohdalle. Laitoin oven erittäin huolellisesti kiinni, mutta Tuomas ei lannistunut tästä. Jäin oven eteen odottelemaan, sillä aavistin, että Tuomas olisi valmiina pieneen huijaukseen.

Olin oikeassa. Tuomas tuli hiipien hiljaa ja avasi oven ihan pikkuisen raolleen, aivan äänettömästi. Siinä vaiheessa menin takaisin sisään.

-Ha-haa! huusin Tuomakselle. –Sinä avasit oven minun jälkeeni! Minä näin!

-Enhän, Tuomas sanoi. –Sinä jätit sen auki.

Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, alkoi riita. Tuomas ei olisi tahtonut rastia itselleen. Minä ja Tuomas huusimme. Äiti nauroi. Lopulta hänkin hermostui. Hän käski Tuomasta viemään roskat, ja minä lähdin kirjastoon.

----

Tuo loppu on hieman töksähtävä, mutta tarina tuli silti kerrottua.

Itse asiassa ironista, että olen nytkin lähdössä kirjastoon...